Remontti-ilmoitus

Tutustu kotiremontin muistisääntöihin ja jätä remontti-ilmoitus

Kotiremontin 11 muistisääntöä

Taloyhtiö joko hyväksyy osakkaan ilmoituksen tai asettaa työlle perusteltuja ehtoja haitan tai vahingon välttämiseksi. Taloyhtiö voi kieltää osakkaan suunnitteleman työn, jos yhtiö osoittaa työn haittaavan kohtuuttomasti yhtiötä tai toista osakkeen omistajaa tai työ ulottuu huoneiston ulkopuolelle. Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkaan teettämät remontit toteutetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta ja hyvän rakennustavan mukaan.

AOYL 4 luvun 7 §:ssä säädetään osakkeenomistajan omaa kunnossapitotyötään koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta. Kunnossapito- ja muutostöistä on ilmoitettava kirjallisesti etukäteen hallitukselle tai isännöitsijälle.

Remontti-ilmoituksen käsittelykustannus osakkaalta on 50 € + mahdolliset tarkastuskäynnit.

1. Selvitä, milloin taloyhtiössä tehdään koko taloyhtiötä koskevia remontteja. Ne voivat vaikuttaa oman remonttisi aikatauluun ja toteutukseen.

2. Selvitä rakenteiden asbestipitoisuus. Asbestikartoitus on tehtävä kaikissa ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloissa. Asbestityöt ovat luvanvaraisia.

3. Varmista, että suunnitelmasi on tehty ammattimaisesti. Taloyhtiö voi antaa luvan vain hyvin suunnitellulle remontille, joka tehdään hyvän rakennustavan mukaisesti.

4. Hanki ammattitaitoinen valvoja. Muista valvoa etuasi ja hanki remontillesi pätevä valvoja.

5. Tee alla olevalla lomakkeella remontti-ilmoitus isännöintiyritykseen. Näin luot mahdollisuuden hyvitykseen taloyhtiön myöhemmässä remontissa. Asuntosi uusi osakas saa tietoa, mitä huoneistolle on tehty.

6. Sovi isännöinnin kanssa rakennusluvan hakemisesta, jos lupa tarvitaan. Lupaa voi hakea vain taloyhtiön nimissä. Viranomaislupa tarvitaan esimerkiksi, jos kajotaan kantaviin rakenteisiin, ulkoseiniin tai muutetaan tai lisätään märkätiloja.

7. Tee kaikki sopimukset kirjallisina. Ilmoitus- ja sopimusmalleja ja tarkempia ohjeita löytyy muun muassa Isännöintiliiton Huoneistoremontti-oppaasta.

8. Aloita vasta, kun saat taloyhtiöltä luvan. Varaudu siihen, että luvan saaminen kestää kuukauden, loma-aikana kaksi.

9. Ilmoita naapureille, milloin luvassa on meteliä. Laita ainakin ilmoitustaululle viesti, jossa kerrot huoneiston numeron, yhteystietosi sekä remontin keston. Huomioi taloyhtiön järjestyssäännöt.

10. Huolehdi jätteistä oikein. Remonttijätettä ei saa viedä taloyhtiön jäteastiaan, vaan ne on lajiteltava ja toimitettava jäteasemalle. Tarvikkeet, autot tai jätteet eivät väliaikaisestikaan saa tukkia pelastusteitä.

11. Ilmoita isännöintiin remontin valmistumisesta. Tiedon saatuaan isännöitsijä tilaa lopputarkastuksen tarvittaessa. Jos valvontapalvelu tulee kauttamme erillistä lopputarkastusta ei tarvita, mikäli kunnallinen rakennusviranomainen ei toisin määrää.